Valoa tulevaisuuteen

Vuosian kestäneenä projektina olemme kehittäneet luonnonvara-alaan pohjautuvaa toimintaa. Tervetuloa tutustumaan verkkokauppaamme!

Ensimmäiset kehityshankkeet käynnistelin vuonna 1995. Kuuluin eOppimisen kehittämisen etujoukkoihin Ensin oppilaitoshankkeet, sitten suuryritykset. Mukavia vuosia ja hankkeita JY/TITU:lla varhaisten omaksujien kanssa.
Vuosien varrella hankesalkku on laajentuntut kattamaan digiaalisuuden toiminnalliset mahdollisuudet organisaatioiden sisällä, niiden välillä ja asiakasympäristöissä. Tuloksena on kymmenet erilaiset toimintamallit, jossa yhdistyvät digitaalisuus ja reaalimaailman.
Seuraan hankemaailmaa jatkuvasti, välillä niitä myös suunnittelen. Yleisesti näyttää, että monikaan julkinen hanke ei saavuta edes sitä tasoa, joihin päästiin vuosituhannen alkupuolen hankkeilla. Yhteyksiä yrityksiin ei synny, ei jaettavia tuloksia eikä uusia vanhat ohittavia käytänteitä. Julkiset hanketoimijat ovat alkaneet myös myydä palveluja. Se johtaa "harmaalle alueelle", jossa yritykset joutuvat kilpailemaan julkisella rahoituksella toimivien organisaatioiden kanssa. Erityisesti nuorten digiyrittäjien suunnasta tähän on kohdistunut kummastelua.
Nykyisin seuraan tiiviisti bio- ja kiertotaloutta. Pienilläkin digitaalisilla ratkaisuilla voi ollaa suuri merkitys paikallisesti toimivien yritysten liiketoimintaan. Kuinka moneen perinteisesti tuotettuun palveluun saisikaan lisäarvoa digitaalisuudesta.
Jos haluat vinkkiä, kuinka liiketoimintaa voi kehittää helposti nykyisillä digitaalisilla kuluttajatuotteilla, kannattaa ottaa yhteyttä! Käytössä on hyvin laaja paletti ratkaisuja, joiden käyttöä olen ollut kehittämässä yhdessä monenlaisten yritysten kanssa.

80 + toteutettua projektia

300 + toteutettua koulutusta

1000 + osallistujaa

Crenoco tarjoaa palveluja organisaatioille, jotka kehittävät toimintatapojaan ja prosessejaan tulevaisuutta varten hyödyntäen mm. digitaalisuutta

Tyypillisiä toimeksiantoja ovat

  • hankesuunnittelu, rahoitushaku ja hankkeiden läpivientiin liittyvät palvelut, eri rahoituslähteet

  • toimintakonseptien ja liiketoimintamallien kehittäminen,

  • tuote- ja kehityshankkeiden suunnittelu, käynnistys ja niiden toteutus, yrityshankkeet

  • erilaiset uusiin liiketoimintoihin ja digitaalisuuteen liittyvät koulutukset, seminaariesitykset

  • taustaselvitysten teko ja tulevaisuusskenaariot

  • digitaalisten aineistojen valmistus, tiedonjako.

Niissä yhtenäistetään toimintatapoja, tehostetaan oppimista ja parannetaan tekemisen laatua organisaation sisäisissä prosesseissa, alihankinta- ja yhteistyöverkoston hallinnassa ja asiakaskoulutuksessa.

Toimintamuotoja ovat:

  • koulutus ja konsultointi, neuvonta

  • tutkimuset ja selvitykset, raportit,

  • tehokas verkon hyödyntäminen työskentelyssa, pilvipalvelujen ja jaettujen resurssien käyttö ja jatkuva vuorovaikutus,

  • sisällöntuotanto.

  • keskeinen työtapa on projekti.

Toiminnan lähtökohtana on asiakaslähtöisyys sekä monipuolinen näkemys ja kokemus erilaisten yrityksen liiketoiminnasta, prosesseista ja niiden kehittämisestä.

Yrityksen kotipaikka on Saarijärven Tarvaala, jossa on ollut asutusta jo 8000 vuotta. Omaan liiketoimintaansa liittyen Crenoco kehittää mallia, joka mahdollistaa yrittämisen maaseudulla. Yrityksen toiminta perustuu tietoverkkojen ja ict -teknologian tehokkaaseen hyödyntämiseen ja verkostoitumiseen asiantuntijayritysten sekä tutkimuslaitosten kanssa.

Ota yhteyttä

Copyright Crenoco 2021